Employee Spotlight: Mari Tarkiainen, HR Business Partner
Jos minun pitäisi lyhyesti kertoa, mitä teemme Nuukalla, niin kertoisin siitä näin: Nuukalla me autamme kiinteistönomistajia ja kiinteistömanagereita tekemään rakennuksista älykkäämpiä, energiatehokkaampia ja vastuullisempia. Tekoälyn ja vahvan kiinteistöosaamisen avulla asiakkaamme pystyvät vähentämään energiankulutusta, pienentämään päästöjä ja parantamaan sisäilmaolosuhteita, ilman, että loppukäyttäjien mukavuudesta tarvitsee tinkiä. Ja teemme tämän kaiken ilman CAPEX-investointeja. Minulle on tärkeää tehdä töitä yrityksessä, jonka missioon ja tuotteeseen oikeasti uskon. Nuukan ratkaisu on sellainen, jonka takana voin seistä sataprosenttisesti.
Nuukan ratkaisut
Kulttuuri yllätti minut positiivisesti
Kun aloitin Nuukalla HR Business Partnerina, odotin löytäväni innovatiivisen teknologiayrityksen, jolla on kunnianhimoiset kasvusuunnitelmat. Ja sen toki löysinkin.
Sitä en osannut odottaa, miten hyvä kulttuuri Nuukalla oli jo valmiiksi.
Huomasin nopeasti, että keskustelukulttuuri Nuukalla oli avointa. Vaikeitakaan keskusteluja ei vältellä, mutta ne käydään rakentavasti ja toisia kunnioittaen. Ihmiset uskaltavat kysyä, kyseenalaistaa ja haastaa mielipiteitä.
Minulle se kertoo psykologisesta turvallisuudesta. Ja se ei synny kirjoittamalla muutamaa hienoa lausetta yrityksen arvoihin. Se syntyy siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan joka päivä.
Toinen asia, joka pisti heti silmään, oli ihmisten halu auttaa toisiaan. Jos joku tarvitsee apua, sitä on aina saatavilla. HR-ammattilaiselle tämä on paras mahdollinen lähtökohta.
Rakentamassa, ei ylläpitämässä
Yksi asioista, joista nautin työssäni, on mahdollisuus rakentaa uutta.
En tullut valmiiseen HR-rooliin, vaan olen saanut rakentaa siitä omannäköisen ja tuoda myös muutamia prosesseja mukanani.
Olipa sitten kyse mistä tahansa yrityksen prosessista, niitä yhdistää mielestäni yksi ajatus. En usko siihen, että prosesseja pitäisi tehdä prosessien vuoksi. Minulla on itse asiassa aika yksinkertainen ajatus niistä. Jos prosessi tekee ihmisten työstä vaikeampaa, siinä on jotain pielessä. Hyvän prosessin pitäisi helpottaa arkea, tukea ihmisiä ja auttaa liiketoimintaa kasvamaan. Sen ei pitäisi lisätä byrokratiaa.
Vähemmän byrokratiaa. Enemmän tekemistä.
Yksi oman matkani kohokohdista on ollut yhteistyö toimitusjohtajamme Petterin ja teknologiajohtajamme Mikon kanssa. Meitä yhdistää samanlainen tapa tehdä töitä.
Emme jää pyörittelemään asioita viikoiksi. Keskustelemme. Päätämme. Kokeilemme. Opimme. Ja jatkamme eteenpäin.
Kaikki ideat eivät tietenkään toimi. Eikä tarvitsekaan. Kasvua ei synny ilman sitä, että uskaltaa kokeilla. Siksi uskomme myös siihen, että harkittujen riskien ottaminen kuuluu kasvuun.
Vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä
Jos minun pitäisi tiivistää oma johtamisfilosofiani yhteen lauseeseen, se olisi tämä: ”Vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä”
En usko mikromanageeraukseen. Jos palkkaamme osaavia ammattilaisia, meidän pitää myös luottaa heidän osaamiseensa. Haluan, että ihmisillä on vapaus tehdä työnsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Mutta vapaus ei tarkoita sitä, ettei olisi odotuksia. Päinvastoin.
Olemme kunnianhimoinen kasvuyritys ja jokaiselta odotetaan vastuunkantoa, oma-aloitteisuutta ja tuloksia. Yrittäjämäistä asennetta.
Kyse ei ole siitä, että tehtäisiin enemmän töitä. Kyse on siitä, että tehtäisiin fiksummin. Ja uskon, että tekoälyllä on tässä valtava ja kasvava rooli. Selkeät tavoitteet, yksinkertaiset prosessit ja keskinäinen luottamus vievät paljon pidemmälle kuin mikromanageeraus koskaan.
Yhteys ei synny sattumalta
Vaikka työskentelemme joustavassa hybridimallissa, pidämme huolta siitä, että ihmiset myös kohtaavat kasvokkain. Tiimimme kokoontuvat yleensä kerran viikossa toimistolle niillä paikkakunnilla, joissa meillä on toimisto. Nuo päivät eivät ole pelkkiä kokouspäiviä. Ne ovat keskusteluja, ideointia, ongelmien ratkaisemista ja yhdessä tekemistä.
Kerran kuukaudessa kokoonnumme koko henkilöstön kanssa All Handsiin, jossa käymme läpi liiketoiminnan kuulumiset, juhlistamme onnistumisia ja keskustelemme avoimesti siitä, mihin olemme menossa ja miksi.
Minusta tämä on hyvä esimerkki siitä, miten vapaus ja läpinäkyvyys voivat kulkea käsi kädessä. Ihmisillä on vapaus tehdä työnsä itsenäisesti, mutta samalla pidämme huolen siitä, että pysymme yhtenä tiiminä. Juuri tällaista kulttuuria haluan olla rakentamassa.
Kasvua yli rajojen
Yksi työni mielenkiintoisimmista puolista on ollut mahdollisuus osallistua myös Nuukan kansainväliseen kasvuun.
Tänä päivänä teknologiamme optimoi rakennuksia eri puolilla Eurooppaa, muun muassa Portugalissa, Espanjassa ja viimeisimpänä Itävallassa.
On hienoa nähdä suomalaisen teknologiayrityksen kasvavan kansainvälisesti samalla, kun se pitää kiinni arvoistaan. Ja niistä ei tingitä.
Olen saanut myös selvittää Nuukan mahdollisuuksia laajentua Kreikan markkinoille. Se on antanut minulle mahdollisuuden yhdistää HR:n, liiketoiminnan kehittämisen ja kansainvälisen kasvun tavalla, jota en olisi vielä pari vuotta sitten osannut kuvitella. Ja juuri se tekee tästä työstä niin kiinnostavaa. Yksikään viikko ei ole samanlainen. Yhtenä päivänä teen rekrytointeja, seuraavana kehitän perehdytystä, työnantajamielikuvaa tai sisäistä viestintää, kolmantena mietin uusia markkinamahdollisuuksia. Pidän siitä, koska silloin oppii jatkuvasti uutta ja mieli pysyy virkeänä.
Ihmiset tekevät eron
Mitä pidempään olen ollut Nuukalla, sitä vahvemmin olen vakuuttunut yhdestä asiasta. Teknologia on tärkeää, mutta ihmiset ratkaisevat kaiken. Kulttuuria ei rakenneta arvojulisteilla eikä juhlapuheilla. Se rakennetaan arjen teoissa, luottamuksessa ja yhteistyössä. Siinä, että ihmiset aidosti haluavat auttaa toisiaan onnistumaan. Kun nämä asiat ovat kunnossa, myös tulokset yleensä seuraavat. Siksi uskon, että rakennamme Nuukalla paljon muutakin kuin älykkäitä ja energiatehokkaita rakennuksia. Rakennamme työpaikkaa, jossa ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa, ottaa vastuuta ja kasvaa yhdessä. Ja juuri siksi viihdyn Nuukalla niin hyvin.
Kiinnostuitko Nuukasta?
Jos tästä tekstistä jäi sellainen tunne, että Nuuka voisi olla myös sinulle oikea paikka, niin ota ihmeessä yhteyttä.
Voit seurata Nuukaa LinkedInissä ja kurkata kulloinkin avoinna olevat työpaikkamme. Ja vaikka juuri nyt ei olisi sopivaa roolia auki, verkostoidutaan silti. Kerron mielelläni lisää siitä, millaista Nuukalla oikeasti on työskennellä.
Jos taas haluat tutustua siihen, mitä me oikeasti teemme asiakkaidemme kanssa, kannattaa käydä katsomassa ratkaisujamme Nuukan verkkosivuilla. Siellä näet, miten autamme tekemään kiinteistöistä älykkäämpiä, energiatehokkaampia ja vastuullisempia.
Kuulemisiin!
Mari Tarkiainen, HR Business Partner